Kevätpäivien ohjelma
Perjantai 20.3.2015
Tapahtuma alkaa perjantaina klo 09.00 Savon Ammatti- ja Aikuisopiston veistokentällä, Timpurintie 7, 70900 Toivala. Kentälle on hirsimiehille järjestetty ryhmätyökurssi (workshop) hirsiseinän piilutukseen. Piilumestari Pekka Hautamäki on lupautunut mukaan tapahtumaan ja kertomaan näkemyksiään sekä kokemuksistaan piiluttamisessa. Mielellämme kuuntelemme myös muiden veistäjien kokemuksia ja kannanottoja.
HUOM! Ottakaa omat piilukirveenne mukaan, niin saamme kokemuksia eri kirveistä.
Lauantai 21.3.2015
Lauantaina päivä alkaa klo 10.00. Halukkaat voivat jatkaa hirsiseinän piilutusta. Kevään Räpinän kisoja varten perehdymme yhdessä nk. Norjalaisen nurkan sekä lyhyt- ja ristinurkan veistämiseen. Päivän aikana niin jäsenet kuin alalla toimivat yritykset esittelevät veistämisessä käytettäviä työkaluja ja muita alan tuotteita.
Kylpylähotellin rantasauna on varattu yhdistyksen jäsenten käyttöön klo 18-24. Ruokailu saunalla ja alkaa noin klo 19.00. Saunan ja ruuan tarjoaa yhdistys. Saunalla on kylmäkaappi, josta voi jokainen ostaa omaan laskuunsa tarvitsemansa juomat. Rantasauna on anniskelualuetta. Jatkot on tanssin merkeissä ravintolasalin puolella.
Sunnuntai 22.3.2015
Sunnuntain klo 09.00 alkaa yhdistyksen tämän vuoden vuosikokous, joka pidetään Savon Ammatti- ja Aikuisopiston osoitteessa Haapamäentie 1, 70900 Toivala. Kokouksen kokouskutsu ja sen esityslista julkaistaan erikseen hieman myöhemmin. Muistutuksena mainittakoon, että yhtä hallituksen jäsentä lukuun ottamatta muut ovat tällä kertaa erovuoroisia. Kotiinlähdön aika koittanee puolen päivän tienoolla.
Majoittuminen
Yhdistyksen jäsenille on neuvoteltu Kylpylähotelli Kunnonpaikan kanssa mahdollisuus majoittumiseen kevättapahtuman aikana 20.-22.3.2015. Kunnonpaikan osoite on Jokiharjuntie 3 70910 Vuorela ja nettiosoite www.kunnonpaikka.com
Hotellihuoneet ovat kahden huoneita ja maksaa 53 €/yö/henki. Hintaan kuuluu aamiainen, kylpylä sekä kuntosali. Yhdenhengen huoneen maksu on 85 € ja siihen tulee samat edut. Jos käytät hotellin majoituspalveluita, niin tee itse tarvitsemasi varaukset hotellin myyntipalvelusta, varaustunnuksella; ”Hirsitaito”, puhelin 017 476 564.