Hirsirakentajaa vailla?

Suomen Hirsitaito ry:n syyskokous 2016

Pidetään 16.10.2016  alkaen klo 10:30 Vesannolla osoitteessa Luostarimäentie 3, 72300 Vesanto

Käsitellään sääntömääräiset asiat, sekä hallituksen esitys kutsua Pekka Ruokonen yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi.

Hallitus.

 

Yhdistyksen syyspäivät pidetään Tervossa lauantaina 15.10.2016 alkaen klo 10 Jukka Korhosen veistokentällä. Osoitteessa Kokkomäentie 132, 72220 ELIAKSELA

Syyspäivien teemana on konepiilutus,  ottakaa omat koneenne mukaan niin päästään vertailemaan ja kokeilemaan eri työmenetelmiä.

Tulokahvit klo 9:30 alkaen. Päivän aikana tarjolla pannukahvia,  voileipiä ja lihakeittoa.

Mukana paikallinen terähuolto yrittäjä  Lauri Matilainen, Terämeka Ky esittelemässä toimintaansa. Ottakaa  teroitusta tarvitsevat sirkkelin yms. terät mukaan niin saatte ne kätevästi teroitettavaksi. Myös Haukkahirsien Markku Heimonen paikalla esittelemässä työvälinevalikoimaansa, mm. piilulaikkaa pikkurälläkkään.

Illan tullen siirrymme majoittumaan ja ruokailemaan Lohimaahan.  Majoittumista ja ruokailua varten sitovat ilmoittautumiset viimeistään 4.10 mennessä sihteerille joko sähköpostilla sihteeri@hirsitaito.fi tai tekstiviestillä 0400 371 680. Muistakaa mainita myös mahdolliset ruokarajoitteet. Majoitus 2-4 hengen huoneissa Log hotellissa, hinta 35€/hlö  (Log hotelliin sopii 20 hlö) Majoituksen maksaa jokainen itse, siten että huonehinta kerätään päivän aikana joten varaa käypänen raha mukaan. Illalla nautimme Lohimaan ravintolassa kinkkukiusauksen jälkiruoan kera. Illan mittaan tarjolla vielä sauna. Ruuan ja saunan tarjoaa yhdistys.

Sunnuntai aamulla mahdollisuus nauttia omakustanteinen aamupala Lohimaassa 10€/hlö ( HUOM! muista mainita ilmoittautumisessa jos haluat aamupalan).

Aamulla siirrymme kokoustamaan Vesannolle Luostarin matkailutilalle (matkaa noin 30 km). Tilan esittelyn jälkeen pidämme kokouksen ja sitten syömme Lohikeiton ennen kotimatkalle lähtöä (kala-allergisille muu vaihtoehto, muista mainita ilmoittautuessa).

Kotimatkan alkuun vielä mahdollisuus tutustua Maaningan Tavinsalmella  Suomen Perinnehirsi Ky:n Mikko Vartiaisen toimintaan ja veistohalleihin.

Hallitus